4.3.2018

Vuoritettu kangasreppu painetulla kuvalla


En tiedä liittyykö se lisääntyneeseen valoon vai hengähdystauon tuoneeseen lomaan, mutta pitkästä aikaa pää pursuaa erilaisia käsityöideoita. Yksin vietetyt viikonloput kotona tuovat näiden ideoiden toteuttamiseen hyvän tilaisuuden. Eilinen kului tämän kangasrepun kimpussa. Tarkoituksena oli kokeilla netistä löytyneitä ohjeita, jotta osaisin opettaa tällaisen pussukan ompelua tulevina viikkoina. Tässä repussa yhdistyvät ompelu, sabluunapainanta sekä lautanauha.



Ideoin pahville nettiä apuna käyttäen haluamani kuvion ja leikkasin sabluunan mattoveitsellä leikkuulaudan päällä. Aukkojen välit olisi kannattanut jättää paikoin hieman suuremmiksi, jotta sabluuna ei olisi hajoillut parista kohdasta. Repeytyneet kohdat eivät kuitenkaan näkyneet painetussa kuviossa, vaikkakin kangasväri levisi joistain muista kohdista sabluunan alle. Onpahan itse tehdyn näköistä. Vaahtomuovipalaa ei värin tuputtelua varten löytynyt tähän hätään, joten käytin värjäyspadasta löytyneitä, rikkinäisiä sukkahousuja. Kaikkea sitä pitääkin säilytellä harrastuksen nimissä...


Halusin testata taskun ompelua, jotta osaisin opastaa kuudesluokkalaisia parhaalla mahdollisella tavalla. Kaavoista viis -blogista löytyi mainio ohje tähän tarkoitukseen, suosittelen testaamaan! Itse repun ompelussa sovelsin tämän Youtube-videon ohjetta, ja mielestäni tämä tapa olikin erinomainen siistin kujan ompeluun vuoritetussa pussissa. Hihnoja varten ompelin lenkit pussin päällyskappaleen reunoihin ja hurautin vuorin ja päällyspussin yhteen alareunoista, jotta kankaat pysyisivät yhdessä tavaroita kannettaessa.


Lakanakankaasta ommeltu kassi sai ripauksen ryhtiä lautanauhoista, jotka kudoin tätä työtä varten. Nauhaa piti kutoa yhteensä kolme metriä, jotta se riitti kunnollisiin kantohihnoihin. Kummallakin puolella on siis puolitoista metriä nauhaa.


Ehkä hankalin tällaisen repun ompelemisessa oli löytää sopiva mallikuva netistä. Millä nimellä tällaista pussukkaa pitäisi kutsua? Reppu, kangaskassi, pussi? Englanninkielisellä nimellä drawstring bag/backpack löytyi viimein paljon kuvia ja ohjeita.

Aurinkoista sunnuntaita!

- Riiks


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti