11.9.2014

Virkattu pikkumatto

Heippa!

Parin viimeviikon aikana opiskelu on vienyt kaikki voimani eivätkä käsityöt ole juurikaan edistyneet. Kiire on näkynyt hiljaisuutena myös täällä blogin puolella, mutta onneksi jemmassa oli yksi työ jonka ajattelin tässä välissä esitellä.


Elokuun lopussa elämässäni alkoi uusi vaihe kun lähdin suorittamaan sivuaineopintoja vieraaseen kaupunkiin. Onnistuin saamaan toivomani kalustetun opiskelijakämpän ja pakatessa mietin millaisilla pikkuasioilla voisin tehdä myös opiskelija-asunnostani kotoisan. En tahtonut ryövätä "ykköskotia" tyhjäksi matoista ja muista sisustusjutuista, joten onneksi muistin tämän pienen maton olemassaolon.


Innostuin maton virkkaamisesta jo kauan sitten, mutta valmistunut työ ei kuitenkaan koskaan löytänyt sopivaa paikkaa kotonani. Tällä kertaa säilyttäminen kannatti, sillä tällä hetkellä matto tuo pientä kodikkuutta tähän opiskelija-asuntoon, jossa olen nyt kaksi viikkoa majaillut. Itse asiassa vessakin kaipaisi pientä mattoa, joten mistä sitä tietää vaikka innostuisin virkkaamaan toisen saman tyylisen maton sinne.



Laitan taas tänne blogiin uusia juttuja kunhan saan keskeneräiset neuletyöt valmiiksi. Tällä hetkellä työn alla on ainakin kirjoneuletakki, johon olen tekemässä jo toisia hihoja ensimmäisten osottauduttua liian kapeiksi. Noh, aina ei voi onnistua.

Olen listannut myös neulontakoulua varten muutamia postausideoita. Otan myös vastaan postaustoiveita neulontakouluun liittyen, joten mikäli mielessäsi on jokin ohjetoive neulomisesta, laitapa kommenttia! Toteutan toiveita taitojeni mukaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti