11.3.2015

Fiftarityylinen mekko itse painetusta kankaasta

Heippa!

Postausväli venähti vähän aiottua pidemmäksi, mutta nyt laitan tänne näytille toisen palauttamani koulutyön.


Tämän Silver Scissorsin mallikuvan innoittamana tein itselleni hieman 50-lukua henkivän mekon, johon painoin osan kankaasta itse seulaa käyttäen.


Suunnittelu sai alkunsa seulaharjoituksista, joita meidän oli tehtävä. Kalvosta leikkaamallani kuviolla sai painettua kahdenlaista hauskaa pintaa, joista osittain päällekkäin painettuun kuosiin ihastuin todella. Innostuksissani kävin Eurokankaassa ostamassa valkoista puuvillakangasta, jolle painoin tuota samaa kuviota pinkkiin taittavan violetin sävyssä. Oikeastaan väri olisi saanut olla värikylläisempi, sillä kuivuttuaan pinta näytti enemmän vaaleanpunaiselta kuin violetilta.

Silver Scissorsin kaavojen kopiointi olikin itselleni aivan uusi ja hämmentävä kokemus. Sen sijaan, että kaavat olisi piirretty paperin läpi suuresta kaava-arkista, oli vaatteen kappaleet piirretty vain pienessä koossa mallikuvan toiselle puolelle. Kaavojen piirtämisen apuvälineenä käytettiin jännää mittatikkua, josta piti etsiä omaa rinnanympärystä vastaava luku ja kohdistaa luvun vieressä ollut reikä piirretyn kappaleen keskellä olevaan rastiin. Minikokoinen kaavakuvapaperi kiinnitettiin suuren kaavapaperin päälle teipillä ja sitten kaavapaperille merkittiin jokainen pikkukuvan piste oikean etäisyyden päähän keskustan rastista. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että mittatikku käännettiin osoittamaan yhtä kaavakuvan pistettä ja siitä lähtevää viivaa. Viivan viereen merkitty luku kertoi sen, kuinka monen sentin päähän oman kaavan vastaava piste tulisi merkitä viivan osoittamaan suuntaan. Kun pisteet oli piirretty, ne yhdistettiin toisiinsa kuvan osoittamalla tavalla ja kaava oli valmis leikattavaksi arkilta. Kuulostaa todella hankalalta ja olihan se aika hämmetävää, mutta kannattaa kokeilla jos on mahdollisuus. Tarkoituksena on, että jokainen saisi vaatteen omien mittojensa mukaan.


Mekon yläosa valmistui aikaisemmin painamastani kankaasta ja helmaa sekä yksityiskohtia varten ostin yksiväristä puuvillakangasta. Kaavaan tein sen verran muutoksia, että leikkasin kädentiet suuremmiksi ja kavensin muotolaskoksia. Tässä mallissa huomasi hyvin sen, kuinka 50-luvun vyötärönympärys ei oikein vastaa monenkaan nykypäivän naisen mittoja. Vähän jännitti, että mahtuisiko mekko päälleni kapean vyötärön vuoksi, mutta yläkautta pukiessa pääsin pujahtamaan mekkoon aika vaivattomasti.


Siinä missä mallikuvan mekko oli laskostettu, päätin itse rypyttää helmaosan. Muutenkin helman ja yläosan pituutta tuli sovittaa itselleni paremmin sopiviksi. Viimeistelin mekon painetusta kankaasta ommellulla vyöllä ja itse päällystetyillä napeilla.


Tällaista tällä kertaa. Paljon uusia juttuja tuli opittua tässäkin työssä. Nyt vain kevään ja kesän mekkokelejä odottelemaan.

Mukavaa viikon jatkoa!

-Riiks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti