Saamissani lehdissä (ohje lehdessä 5/2015) ihastuin heti avonaiseen, vihreään neuletakkiin ja pian silmukat olivatkin jo puikoilla. Ohjeen Rowan Cotton Lustre -langan vaihdoin samansävyiseen Hjertegarnin Bommix bamboo -lankaan, koska sitä oli valmiiksi kotona. Kuten arvata saattaa, eivät langat ihan riittäneetkään koko työhön vaan Lankamaailmaan täytyi tehdä tilaus kesken kaiken. Olen todella huono arvioimaan langan menekkiä, joten nyt tuolla bambulankojen seassa odottelee taas tätä vihreää lankaa. Voisi ehkä sanoa, että nyt omistamani lankamäärä on lähes sama kuin aloitusvaiheessa...
Lehden ohjetta oli todella helppoa lukea ja neule valmistui rivakkaan tahtiin. Valitsemani lanka oli varmaan vähän ohuempaa kuin se jolle ohje oli laadittu, joten varsinkin hihoihin olisi ehkä kannattanut lisätä vähän pituutta. Istuvassa mallissa neuleen napakkuus ei kuitenkaan muuten häirinnyt, sillä tiedän kokemuksesta tästä langasta tehdyn neuloksen "venähtävän" helposti.
Kaikin puolin kiva työ. Pehmoista lankaa oli mukava neuloa ja ohjetta ei tarvinnut tuijottaa koko ajan kun kuviota oppi lukemaan nopeasti. Käyttökertoja neuletakille on tullut jo aika paljon, sillä tämä oli helppo heittää mekon päälle silloin kun oli vielä niitä lämpimiä ilmoja.
Mukavaa tiistai-iltaa!
- Riiks
Onpa yksinkertaisen kaunis neuletakki! Niin tasaisella käsialalla tehtykin, että kateeksi käy. Minulla ei meinaa sukkaa isommat neuleet valmistua, ei sitten millään :D
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista! :) Haha, minulle oli joskus tuo sama ongelma, mutta se oli sitten menoa kun tein ensimmäisen neulepaidan pyöröpuikoilla ja työ valmistuikin ihmeen kivuttomasti :D
PoistaKaunis neule. Pitääkin kaivaa kyseinen lehti tuolta lehtipinosta ja katsoa tarkemmin :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Joo kannattaa, siellä oli monta mielenkiintoista juttua. Täytyypä käydä kurkkailemassa sun blogia :)
Poista