8.10.2016

Virkattu bolero mekon kaveriksi


Kuten aikaisemmassa postauksessa kirjoittelinkin, syyskuussa tanssittiin ystävieni häitä ja ennen juhliin menoa oli tietenkin selvitettävä, mitä sitä laittaisi päälleen. Pelkkä kesäinen mekko ei enää viileässä ilmassa riittänyt juhlapuvuksi, joten hartioita ja käsivarsia lämmittämään täytyi löytää huivi tai jonkinlainen bolero. Omasta vaatekaapista tai tämän kaupungin kaupoista ei tietenkään löytynyt mitään tarkoitukseen kelpaavaa, joten lähdin etsimään netistä kivaa neuleohjetta. Lopulta päädyinkin tähän Novitan virkatun boleron ohjeeseen.

Täytyy tunnustaa, etten ollut koskaan aikaisemmin virkannut mitään isompaa työtä ohjeen, varsinkaan piirretyn sellaisen, mukaan. Haaste oli kuitenkin otettava vastaan, sillä tämä malli oli löytämistäni ainoa mieleinen ja ajattelin vaatteelle tulevan paljon muutakin käyttöä. Neljä lankakerää löytyi Sokoksen poistokorista -30% alennuksella ja  pari kerää tilasin Novitan nettikaupasta. Tämä Cotton bamboo -lanka on muuten todella miellyttävän tuntuista virkata, eivätkä hieman löyhät kierteet haitanneet työn etenemistä. Ensimmäisessä käsinpesussa langasta irtosi hirveästi väriä, mutta vaate ei näytä nyt kuivana mitenkään kulahtaneelta.


Boleron ohje oli ihmeen selkeä näin ensikertalaisellekin, ainoastaan viimeistelevässä, koko boleron reunan kiertävässä virkkauksessa sai vähän pähkäillä. Höyryttämisen jälkeen selän saumakin asettui todella nätisti ja lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Erityismaininnan tämä boleromalli saa siitä, että etureunat tulevat tarpeeksi pitkälle, eikä vaate pääse vahingossakaan valahtamaan olkapään yli! Myös pituus on tällaiselle lyhytselkäiselle ihmiselle sopiva, eivätkä mittasuhteet valahda mekon kanssa käytettynä omituisiksi.

Suosittelen siis tämän boleron virkkaamista! Tämä tummansininen väri oli poistumassa ainakin joistain kaupoista, mutta kenties sen tilalle tulee muita sävyjä. Tekisi mieli virkata vielä toinen tällainen, vaikkapa musta...

Mukavaa lauantain jatkoa!

- Riiks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti