Tekeleestä valmiiksi vaatteeksi: Kukallinen tunika

Olen lähiaikoina ommellut paljon vaatteita, vaikka niitä ei ole täällä blogissa näkynytkään. Töiden kuvaaminen on vain ollut niin älyttömän vaikeaa, koska sisätiloissa valaistus ei meinaa riittää ja ulos ei oikein tahdo mennä pelkkä tunika päällä. Nyt viikonloppuna sain vihdoin kuvattua yhden uusimmista töistä.

Leikkasin joskus aikoja sitten tällaisesta kukallisesta kankaasta tunikan osat vanhan trikoovaatteeni mukaan, mutta työ jäi kuitenkin kesken epäonnistuneen pääntien vuoksi. Joskus se näköjään voi olla niinkin pienestä kiinni... Reilu viikko sitten vietin pitkästä aikaa viikonloppua yksin opiskelukaupungissani, ja tartuin tähän keskeneräisyyteen aikeenani saada tunika viimeinkin valmiiksi ja käyttöön. Purin pääntietä ympäröineen vinonauhan ja ompelin tilalle yksivärisestä kankaasta kujan, jonka sisällä kulkee pääntien rypyttävä kanttinauha. Rinnan alla kulkevaan kujaan ompelin vielä samasta liilasta kankaasta solmittavan nauhan.

Niin kauan olin vitkastellut tuon homman kanssa vaikka ompeluun ei mennyt kovinkaan kauan. Toisaalta viimeistelylle oli hyvä hetki nyt, kun kaapista löytyi pieni suikale tuota violettia kangasta, joka sopi hämmästyttävän hyvin yhteen kankaan kukkien värien kanssa. Violetin puuvillakankaan ostin yhtä vielä hieman keskeneräistä "fiftarimekkoa" varten, jonka toivottavasti pääsen näyttämään jossain vaiheessa.

Tuntuipa kivalta saada taas yksi keskeneräinen työ tehtyä. Tavoitteekseni voisinkin ottaa, ettei tällaisia enää pääsisi kertymään kangaskasan päälle..

Kivaa viikon alkua!


-Riiks

Virkattu puikkopussi Molla Millsin jalanjäljissä

Ostin tapojeni vastaisesti joulun jälkeisistä alennusmyynneistä muutaman käsityökirjan. Mukaan valikoitui muun muassa paljon hehkutetut Virkkuri-kirjat, ja pakkohan niitä oli päästä pian testaamaan. Ensimmäiseksi työksi valmistui tällainen putkilon mallinen, vuorillinen puikkopussi. Kuvassa näkyvä raidallinen tapaus on tämä viime vuonna ompelemani puikkojen säilytysjärjestelmä, jonka kaveriksi  kaipailin kätevää matkaversiota. Varsinkin tämä alkuvuosi on mennyt ahkerasti opiskelukämppä-koti-väliä matkustaen, ja olin huomannut tarvitsevani jotain näppärää pussukkaa, jossa koukut ja puikot kulkisivat mukana.

Kyllästyttyäni repun pohjalla kiliseviin käsityötarvikkeisiin, suunnittelin mielessäni pikaisesti paremman säilytysjärjestelmän. Koska vanhemman, kankaisen säilytysjärjestelmän ja kaikkien sen sisältävien välineiden kuljettaminen edestakaisin olisi turhaa, tällainen pieni putkilo osoittautui paremmaksi ratkaisuksi.

Virkkasin siis putkilon Molla Millsin Virkkuri-kirjan ykkösosan ohjeen mukaan ja taiteilin päihin päätypalat oman mielen mukaan. Kumpaankin päähän leikkasin pahvista ympyrän muotoiset palat, jotka ompelin kiinni vahvikkeiksi. Helpoiten pahvin ompelu kävi niin, että pistelin neulalla pahviympyrän reunoille pieniä reikiä ja ompelin sitten tavallisesti kiinni virkattuun päätypalaan. Vetoketjun käsin ommeltuani kiinnitin vielä Hemtexin verhoista väsätyn vuorin. Toimii!

Ainiin ja vielä viimeinen silaus. Samaisen virkkauskirjan innoittamana päätin painaa itselleni tällaisia "tuotelappuja", jollaisen kiinnitin tämänkin puikkopussin kylkeen.  
Voisin itse asiassa tehdä noistakin oman postauksensa. Kiinnostaisiko ketään?


Mukavaa viikonloppua!

- Riiks

ps. Onpa huikeaa seurata sitä, kuinka tuonne sivupalkin lukijat-kohtaan ilmestyy uusia tyyppejä! :)

Jämälankasukat, kavereiden kesken jämikset

Kuten tässä postauksessa kirjoittelinkin, lasten sukkien jälkeen siirryin heti neulomaan itselleni jotain hauskaa. Koska pienten kerien pussista ei oikein riittänyt värimaailmaltaan harmonisiin sukkiin enkä todellakaan lähtenyt ostamaan lisää lankaa, yhdistelin eri väreistä tällaisen hullun kokonaisuuden.

Raitasukkien tekeminen on muuten kivaa, mutta se päättely on kirottua hommaa. Näissä käytinkin sellaista laiskan naisen tekniikkaa, että yhdistin langat solmulla toisiinsa, niin ei tarvinnut lopussa päätellä loputtomalta tuntuvaa määrää langanpäitä.  Kuten kuvasta näkyykin, en myöskään tahtonut heittää pieniä langanpätkiä menemään, joten lanka vaihtui silloin kun edellinen sattui loppumaan, ei väliä oliko kierros täysi. Tällaisiin kotonamöllötyssukkiin tällainen systeemi on ihan toimiva, vaikkakin lahjaksi tulevat sukat päättelisin silleen hienommin.

Paitsi että parhaimmillaan yli kymmenen vuotta lankapussissa vuoroaan odotelleen kerät tulivat vihdoin käyttöön, oli tämä projekti myös aika hauska nostalgiatrippi. Moniin noista langoista liittyi jonkinlainen muisto tai mielikuva. Tämä kerä oli siinä satsissa, jonka mummi antoi minulle 90-luvulla kun innostuin ensi kertaa neulomaan ja virkkaamaan. Mukavia muistoja.

Joskus pistin ylös, että voisin täällä blogissa kirjoitella joku kerta siitä, millä tavalla pieniä lankakeriä voisi käyttää hyväkseen. Olisi kuitekin kiva kuulla teidänkin ideoita "jämälankojen" käyttöön! :)

Kivaa alkanutta viikkoa!

-Riiks

Ketunhäntä olkapäällä: eläimellinen hartiatyyny

Niin siinä vain kävi, että tällaisen ainaisen palelijan tärkein turva, mikrossa lämmitettävä jyvätyyny, tuli loppuvuodesta tiensä päähän. Paikkailuista huolimatta se kylvi sisältöään ympäri asuntoa ja silloin oli myönnettävä, että ehkä se oli parhaat päivänsä nähnyt. Onneksi syksyn kursseihini kuului maskottikankaan painaminen ja ompeleminen, jolloin sain hyvän tilaisuuden tehdä vanhoille jyväsille uuden pussin.

 Koska maskotille ei juuri ollut tarvetta, sovelsin tehtävänantoa sen verran, että pehmoeläimen sijaan tein jyvällä täytetyn käyttöesineen. Noh, maskotti kun maskotti. Tehtävänantoon kuului, että kangas piti painaa kuultoväreillä sapluunoja käyttäen sillä tavalla, että värit menisivät osittain päällekkäin. 

Kontaktimuovista leikatuilla sapluunoilla työskentely oli aika vaikeaa muottien käpertymisen vuoksi. Reunojen vaaleanruskea värikin meni painovaiheessa vähän miten sattuu, mutta kaiken sen vaivan jälkeen työnjälki kelpasi minulle. Se vaan ärsytti, että vasta painettuun pintaan ilmestyi jostain mustia pisteitä! Saattaa olla, että ne olivat lähtöisin painopöydästä, kun joku kurja oli käyttänyt sillä sinne sopimattomia värejä. Mur.

Ennen ketun ompelua leikkasin valkoisesta lakanakankaasta ketun muotoiset palat, joista ompelin sisäpussin jyville. Näin ne eivät pääse tunkeutumaan painetun kankaan läpi ajan kuluessa. Sitten vain painetut kankaat oikeat puolet vastakkain, saumojen ompelu täyttöreikää lukuun ottamatta, jyväpussi käännetyn ketun sisään ja täyttöaukon siisti ompelu. 

Näitä niskanlämmittimiä olisi helppoa tehdä vaikka minkälaisia. Ensi jouluna voisin hyvinkin yllättää jonkun toisen palelijan jonkinlaisella jyvätyynyllä, niin helppoa tällaisen tekeminen oli!

Lämpöistä sunnuntain jatkoa!

-Riiks

Korjaisitko sukkasi?

Sukkien parsimiseen tarvitsee ihan oman fiiliksensä. Oikestaan se on ihan kivaa puuhaa, mutta ei sitä pitkän koulupäivän päätteksi jaksaisi ryhtyä tekemään. Viime viikonloppuna löhöilyn lomassa tartuin viimein haasteeseen ja korjailin parit mieheni villasukat. Siinä sohvan nurkassa kyyhöttäessäni en voinut olla miettimättä, mahtaakohan muut nuoret ihmiset enää tehdä tätä.

Luulen ja osittain tiedänkin, ettei tässä halpavaatteiden maailmassa monikaan enää vaivaudu huoltamaan vanhoja vaatteitaan. Jos paitaan tulee reikä, on helpompaa heittää vaate pois ja ostaa uusi tilalle kuin ryhtyä näpertelemään reikää umpeen. Miksi korjata sellaista, joka alun perinkin on ollut niin halpaa? Antakaa anteeksi kukkahattutäteilyni, mutta jotenkin pistää ihmetyttämään. Ja vähän ärsyttämään. En nyt itsekään väitä olevani mikään superihminen tai jaksavani korjata jokaista vaatteeni kulumaa, mutta käsitöitä tekevänä sitä väkisinkin miettii, miten me pidämme huolta ostamistamme tai tekemistämme vaatteista. Voisiko tekstiilijätteen ja kirpputoreja täyttävien nuhjaantuneiden rättien määrää vähentää sillä, jos ihmiset välittäisivät pitää omaisuudestaan parempaa huolta?

Paasauksen jälkeen päästään takaisin kuvan sukkaan, josta on villa hiutunut aivan olemattomiin. Moni sanoisi, että eiköhän tuon aika ole jo ohi, heitä menemään vain. Itse tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kantapään reiän korjaamalla sukka saisi vielä useita vuosia elinaikaa. Tuumasta toimeen siis vain.

 Sukkien parsimiseen tarvitaan sakset, tylppäkärkinen neula sekä lankaa. Sopivasta sävystä saa plussaa.

Koska kantapään alue oli varsinaisen reiän ympäriltäkin kovin kulunut, rajasin hiutuneen alueen pistoilla.

Kun parsittava alue oli rajattu, aloin kuljettamaan lankaa silmukkajonojen suuntaisesti rajatun neliön päästä päähän aina välillä neuloksen alla käyden. Isompaakaan reikää parsittaessa ei siis lähdetä vetämään reiän reunoja toisiinsa päin, vaan reiän päälle on tarkoitus tehdä uutta, ruudukkomaista pintaa.

Jatkoin langan pujottelua kunnes rajattu alue oli käyty läpi ja ryhdyin pujottelemaan lankaa neulan avulla vuorostaan vaakatasossa aikaisemmin pujottelemieni lankojen väleistä.Tässä suurennoksessa näkyy ruudukko, jollainen reiän päälle tulisi muodostua. Tämä ristikko on vielä hyvin harva, joten sitä täytyy tilkitä pujottelemalla vielä muutamia lankoja aikaisempien lankojen alta ja päältä.

Tältä näyttää toisen sukan parsimiskohta, jossa lanka on hyvin lähellä sukan väriä. Reiän kohdalle jää siis tiheä ruutumainen kuvio ja näin sukka sai lisää käyttöikää.

Tällaisia vaatehuollon vinkkejä tällä kertaa. Onkos siellä muita, jotka parsivat kulahtaneetkin sukat kasaan ja koettavat muutenkin korjata sen mikä korjattavissa on? Kokeeko joku toinenkin joskus maailmantuskaa siitä, kuinka pikkuvialliset ja huonosti hoidetut vaatteet täyttävät kaatopaikat? Olisi kivaa kuulla teidän ajatuksianne näistä asioista!

Valoisaa keskiviikkoa!

-Riiks
(se tyyppi, joka esitteli netissä reikäisiä, vanhoja sukkia)