14.12.2016

Jouluista tekemistä osa 2: Karkkisukka kuusen oksalle


Lapsuudenperheessäni ehdoton kuusenkoriste ovat olleet perinteiset, punotut paperisydänpussit, joihin tonttu voi yöllä piilotta karkin tai pari. Myös omassa kodissani olen tahtonut pujottaa kuusen oksille jonkinlaiset herkkupussit, joihin kätkeä yllätyksiä. Sellaisena ovat toimineet tällaiset huopaiset minisukat. Pariin viime vuoteen emme ole viitsineet ostaa oikeaa joulukuusta kotiimme ollenkaan, joten nämä karkkisukat on ripustettu jonnekin muualle roikkumaan.


 Sukkien tekeminen on helppoa. Leikkaa paperista sukan kaava, jonka avulla saat leikattua huovasta kaksi samankokoista kappaletta. Ompele reunat umpeen yläosaa lukuun ottamatta joko käsin tai koneella. Itse olen toteuttanut monet sukista niin, että harsin nättiä nauhaa sukan varren ympäri ja tein samalla ripustuslenkin. Lenkin voi toki tehdä muullakin tavalla, esimerkiksi virkkaamalla.


Sukkia voi koristella monella eri tavalla, vaikka itse olenkin pitäytynyt aika perinteisessä ja pelkistetyssä mallissa. Yksi vanhasta lahjapaketista irrotettu rusetti sai kuitenkin uuden elämän huopasukan kyljessä, kun ompelin sen huomaamattomasti kiinni. Muutenkin tähän työhön voi helposti käyttää pieniä tilkkuja ja nauhanpätkiä, joista ei riitä isompaan työhön.


Kivaa keskiviikkoa!

- Riiks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti